![]() |
![]() |
Paavon Päiväunet - Lasten PC-peliPelisisältöPaavon päiväunet on uusi, täysin kotimainen seikkailupeli 3-6- vuotiaille lapsille. Pelaaja pääsee osallistumaan sympaattisen Paavo-pojan kadonneiden unilelujen etsimiseen, Suureen Seikkailuun tutussa ja turvallisessa koti- ja leikkiympäristössä.
Pelin sisällössä on huomioitu lapsen kielen kehitykseen liittyviä tekijöitä. Kuvituksessa korostuu pohjoismainen traditio, jossa käytetään hauskasti maalailevaa kuvakirjamaista tyyliä. Lapsi voi pelata peliä itsenäisesti ohjelman tukivihjeiden avulla, mutta aikuisen rooli on kuitenkin tärkeä pelissä alkuun pääsemisessä ja seurannassa. Pelatun pelin voi myös tallentaa. Pro-versiossa on mahdollisuus seurata yksittästen pelattujen pelien ja virhevalintojen määrää taulukkokoosteena. Paavon päiväunet on suunniteltu ja valmistettu Suomessa huomioiden kulttuurimme erityispiirteitä. Pelin ovat kehittäneet puheen- ja kielen asiantuntijat. Toteuttajaksi valittiin yksi johtavista peliteollisuuden yrityksistä, joka on erikoistunut Flash-tekniikan käyttöön. Peliosioita on 11 ja ne sisältävät mm.
Lisäksi pelissä on toimintoja, joilla pyritään kannustamaan puheen tuottamiseen; ääntelyyn, jäljittelyyn ja loruiluun. KohderyhmäPeli on turvallinen valinta kaikille lapsiperheille. Suosittelemme peliä myös lasten kanssa ammatikseen työskenteleville. |
||||||